Tanskalaisen kirjailijan Kim Leinen suurromaani Kuilu (2015, suom. 2018) kertoo nuorista kaksosista, jotka lähtevät vapaaehtoisina Suomen kansalaissotaan. Taistelu punaisia vastaan raaistaa ja oikeastaan sekoittaa raiteiltaan pysyvästi kummankin veljeksen, Ibin ja Kajn, elämän, psyyken ja identiteetin. Romaani laajenee kokonaiseksi elämäntarinaksi iloiselta 20-luvulta kohti uutta vielä raaempaa sotaa Tanskan vastarintaliikkeessä.
Täytyy tunnustaa, että odotin tämän kirjan lukemista todella paljon. Leinen aikaisempi romaani Grönlantiin sijoittuva Ikuisuusvuonon profeetat (2012) on ollut pitkään lukulistallani, ja olen nähnyt pelkästään romaania kehuvia kirjoituksia. Kun vielä kuulin Suomi-yhteydestä tässä uudemmassa kirjassa, olin aivan myyty. Usein kovat odotukset eivät ole hyvä lähtökohta – sen olen huomannut lukumatkoillani. Näin kävi osittain nytkin, sillä tiiliskiven kokoinen Kuilu paljastui melko rankaksi – tai vähintään ristiriitaiseksi – lukukokemukseksi, vaikka kerronta on osittain poikkeuksellisenkin erinomaista.
Mikä sitten meni vikaan? En saanut kaksosiin juuri minkäänlaista yhteyttä, mikä olisi ehkä suotavaa yli seitsemänsadan sivun romaanissa. Kansalaissodassa Ib muovautuu varsinaiseksi lahtariksi, ja sodan jälkeen hän jatkaa murhiaan sosiopaatti-psykiatrina. Veljeksistä Kaj on hieman inhimillisempi, ja hänen näkökulmastaan tapahtumia seurataan enemmän. Kaj lukuisat naisseikkailut kertovat, ettei hänkään juuri pysty pysyvään suhteeseen. Sota on korruptoinut, raaistanut ja tuhonnut jotain pysyvästi. Seikkailunhaluisista nuorukaisista tuli massamurhaajia. Kaj tuntuu rakastavan kaikkia naisiaan, mutta kohtalon oikkujen myötä hänkin päätyy kylvämään kuolemaa lähelleen.
Kuilu jättää tyhjän olon, sillä lukijakin tippuu loputtoman syvään ihmisen pimeyteen, eikä mistään saa kiinni, joten koko kirja on vapaapudotusta alusta loppuun. Varsinkin aivan viimeisillä sivuilla en voinut olla miettimättä, eikö tämä raakuus koskaan lopu. Ehkä tämä on kirjailijalta täysin harkittua, ehkä ei. Joka tapauksessa kustannustoimittajalle ja saksille olisi myös ollut mielestäni työtä: tarinaa olisi voinut lyhentää reilut kaksisataa sivua kevyesti sen siitä yhtään kärsimättä.
Kerronta on ytimekästä, yleensä lyhyitä virkkeitä ja välillä jopa töksähtelevää. Mielestäni kuvaus 20-30-luvun Saksan kuvaus on mielenkiintoinen ja ihmisten ulkoisen olemuksen kuvaajana Kim Leine taitaa olla jopa nerokas. Henkilöiden sisäinen maailma, tai sen pimeys ja tunteettomuus, etäännytti ja jätti kylmäksi.
Kirja sijoittuu Suomeen, Tanskaan, Saksaan ja Yhdysvaltoihin, joten sijoitan sen Helmet-haasteessa kohtaan #14, tapahtumat sijoittuvat useampaan maahan.
Mieleen jäi: "Täytyy syleillä sitä mitä ei voi ymmärtää, Ib sanoo. Ja täytyy syleillä pahuutta, myös sitä mikä on sisällämme. Sitten voi saada rauhan."
Matka ajassa: Vuodesta 1918 1940-luvulle.
Matka paikassa: Suomi, Tanska, Saksa, Yhdysvallat
Kenelle: Jos pystyt keskittymään ihmisten pahuuteen ja nautit pitkästä romaanista, tämä voi olla kirjasi
Miten tielleni: Kirjastosta (myöhästymismaksuja tuli!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti