Nyt eteeni tuli kirja, joka yllätti. Ystävä suositteli Fredrik Backmanin esikoisromaania Mies, joka rakasti järjestystä (2013) ja kertoi sen saaneen hänet nauramaan ääneen. Ennakoin kirjan jonnekin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan (jäänyt lukematta) ja Miika Nousiaisen mainion Metsäjätin lähistölle. Sinnehän se toki loksahtaa, mutta teos on kaikessa karikatyyrisessä komediamaisuudessaan yllättävän koskettava. Toki minuakin nauratti, mutta minä myös itkin sitä lukiessani. Harva kirja on saanut tämän aikaan, viimeisimpänä muistan näin tehneen Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. En todellakaan olisi odottanut tältä kirjalta samaa. Niin vain kävi. Ehkä minusta on tulossa herkkä höperö, mutta tämä kirja todella kosketti.
Pintatasolla se kertoo pikkumaisesta pilkunviilaajasta, siitä ärsyttävästä kyttäävästä naapurista, jonka me kaikki tunnemme. Ainakin itse osaan nimetä heti muutaman, enkä todellakaan koe minkäänlaista sympatiaa heitä kohtaan. Kirjan Ove on säntillinen mies, joka tietää tarkalleen mikä on oikein ja väärin. Saab on ainoa oikea auto ja rivitalon järjestyssääntöjä tulee kaikkien noudattaa ilman poikkeuksia ja aina.
Oven maailmassa on oltava järjestys, vaikka nykyihmiset sen ovat unohtaneet. Naapureilla ei pysy vasara kädessä, eikä nyky-yhteiskunta arvosta enää Oven kaltaisia käsistään käteviä ihmisiä. Ovella ei ole minkäänlaista halua muuttua yhteiskunnan mukana. Ove on kärttyisä, vihamielinen, pitkävihainen, joustamaton jumipää. Hänet voisi helposti bongata mistä vaan, mutta yleisyydestään huolimatta harva kirja kertoo näistä arkisista –usein myös vastenmielisistä – hahmoista.
Oven hahmolla herkutellaan ja naurattaahan se. Naapurit ympärillä ovat kuin ruotsalaisesta kelpo tv-elokuvasta: on maahanmuuttajia, toimittajanainen, ylipainoinen nörttipoika ja pakollinen homo. Nämä hahmot sotkevat Oven järjestyksen ja lopulta pelastavat hänet. Juoni on osittain hyvinkin ennalta-arvattava ja kuin käsikirjoitus elokuvaan. En tiedä uskallanko katsoa kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa, nimittäin niin hyvin aivoni tämän jo kuvittivat.
Mies, joka rakasti järjestystä onnistuu kuvaamaan kaiken pintakohelluksen keskellä jotakin poikkeuksellisen kaunista. Se kertoo rakkaudesta, ihmisyydestä, sydäntä kovertavasta ikävästä, menetyksestä, ystävyydestä, uskollisuudesta ja yksinäisyydestä. Se kertoo myös siitä, miten asiat tehdään oikein suurella välittävällä sydämellä. Se on syvästi inhimillinen ja riipaisevakin kuvaus elämänmenosta ja hetkien ohikiitävyyksistä. Elämä on hirvittävän lyhyt ja äärettömän arvokas. Jokainen ihminen on rakkauden ja huomion arvoinen – myös se ärsyttävin naapuri. Enempää en viitsi kertoa. Lue itse!
Mieleen jäi: "Aika on kummallinen ilmiö. Suurin osa meistä elää vain sitä aikaa varten, joka on vielä tulossa. Parin päivän päästä, parin viikon päästä, parin vuoden päästä. Eräs elämän tuskallisimmista hetkistä on luultavasti se, jona ihminen vaistoaa, että hän on iässä, jolloin hänellä on takanaan enemmän kuin edessään. Ja kun aika ei enää sijaitsekaan edessäpäin, hänen on keksittävä muita asioita joiden vuoksi elää. Ehkä ne voivat olla muistoja. Aurinkoisia iltapäiviä, jolloin pitää kiinni jonkun kädestä. Juuri mullatun kukkapenkin tuoksu. Kahvilasunnuntait. Ehkä lapsenlapset, joiden kautta voi elää jonkun toisen tulevaisuutta."
Matka ajassa: nykyaika
Matka paikassa: rivitalolähiö Ruotsissa
Kenelle: Kaikille. Tämä on kirja ihmisenä ja lähimmäisenä olemisesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti