George R. R. Martin: Kuninkaiden koitos

Yksi on selvää: Game of Thrones -sarjan isällä, George Martinilla, on tarinankerronnan lahja, ja nyt tarkoitan sellaista vanhanaikaista peri-inhimillistä "kokoonnutaan nuotion ympärille tähtikirkkaan taivaan alle ja yksi alkaa kertoa tarinaa" -tyyppistä kerrontaa. Tämä kertoja ravistelisi jokaista kuulijaansa tarinalla niin, ettei kukaan pystyisi nukkumaan tuona yönä – todennäköisesti tarina jatkuisi aivan aamun kajoon asti joka tapauksessa.

Hieman pelästyin, kun sain kirjastosta käteeni järkälemäisen Tulen ja jään laulu -fantasiasarjan toisen osan, sillä Kuninkaiden koitos (1999, suom. 2004) tuntuu painavan kädessä ainakin kilon. Kun huomasin vielä, että lähes 800-sivuisen järkäleen teksti on painettu pienellä fontilla, alkoi minua mietityttämään, jaksaako tarina kantaa loistavan ensimmäisen osan jälkeen. Olin kuitenkin huolineni väärässä: tarina kantaa.

Kuninkaiden koitos on edellistä osaa hidastempoisempi ja synkempi, vaikka toki paljon tapahtuukin. Westerosin seitsemän kuningaskunnan valtakunta on hajonnut, ja raaka sisällissota valtaistuimen herruudesta on edessä. Ihmisen vallanhimo on niin suuri, ettei helpotusta ole tulossa. Välillä tapahtumat olivat jo niin väkivaltaisia, että lukeminen kauhistutti. Minua on varoitettu, että seuraavat osat ovat vielä hurjempia ja synkempiä, joten saa nähdä, miten käy. 

Rakenne on tuttu, sillä jokainen luku kerrotaan jonkun henkilön näkökulmasta. Kirjan henkilöt, uudet ja vanhat, saavat lihaa luiden päälle kunnolla, sillä kirjassa juuri kukaan ei ole ainoastaan paha tai hyvä, ja myös kaikista vastenmielisimmätkin hahmot saavat ulottuvuuksia ja historiansa. Ensimmäisessä osassa Talvivaaran tytöt, Sansa ja Arya kyllästyttivät minua, mutta nyt kummankin kohtalon seuraaminen oli jännää. Ensimmäisen osan suosikkini lohikäärmeiden äiti, Daenerys taas on tässä osassa hieman syrjässä. 

Kuninkaiden koitos keskittyy mielestäni enemmän henkilöihin eikä juoneen, vaikka ennakolta toisin luulisi. Usein itse tapahtumat jäävät ikäänkuin lukujen väliin, ja niihin viitataan vain takaumina. Mielenkiinnolla odotan, miten seuraavissa osissa juoni kehittyy. 

Aion jatkaa Game of Thrones -pimennossani edelleen, koska kirjat ovat liian hyviä: George Martin kertokoon minulle tarinansa. Välillä pitää häntäkin vähän suitsia hitaammaksi, sillä minulle ainoa oikea tapa sulattaa tämä valtava tarina on lukea se hitaasti pätkissä. Kokonainen maailma historioineen ja taikoineen on liian hämmentävä hetkessä nautittavaksi. Aion viipyä tämän parissa pitkään!

Helmet-haaste on tänä vuonna erityisen fantasiamyönteinen: tämän kirjan pistän kohtaan #29, kirjassa on lohikäärme.  

Mieleen jäi: Kirjan eri henkilöiden yksinäisyys. He tuntuvat kaikki olevan yksin ja eksyksissä.

Matka ajassa: Keskiaikatyylinen tapahtuma-aika 

Matka paikassa: Westeros

Kenelle suosittelisin: Niille jotka jaksavat ja nauttivat pitkästä ja viipyvästä tarinasta

Miten teilleni: Kirjastosta

Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

"Jokainen kertoo elämänsä niin kuin itse haluaa", Lila vastasi.

Oi, mikä kirja! Elena Ferranten Napoli-sarjan kolmas osa Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (suom. 2018) on ihmeellisen ihana kirja vaikeasta, lähes mahdottomasta, kuitenkin läpi elämän kestävästä naisten välisestä ystävyydestä. Miten paljon pystymme läheisiämme tuntemaan? Sillä jokainen kertoo vain sen version, minkä haluaa.

Kirjan alusta alkaen on selvää, että Elenan ja Lilan elämät ovat kulkeneet eri suuntiin – yhä kauemmas toisistaan sekä fyysisesti että henkisesti. Elenan aikuisuus näyttää valoisalta: hänellä on menestyvä ja sivistynyt kihlattu, lupaava kirjailijan ura ja mahdollisuus päästä kauas pois korttelista. Lila taas on eronnut yksinhuoltaja, joka joutuu työskentelemään kamalissa oloissa makkaratehtaalla. Poikkeuksellinen lahjakkuus on valumassa hukkaan. Elämä vie erilleen, mutta kuitenkin jokin pitää heidät kiinni toisissaan.

Päähenkilöt ja erityisesti kertojaminä Elena kasvaa upeasti sarjan aikana. Tämä osa on aikuisen naisen kertomaa tarinaa, ja kertoja tulee poikkeuksellisen läheiseksi. Avioliitto, parisuhde, naiseus, äitiys, ura – kaikki aikuisuuteen vaikuttavat tekijät ovat läsnä. Enää koulutus ei välttämättä pelasta naista, sillä läpi yhteiskuntaluokkien avioliitto ja äitiys asettavat naiselle elämän raamit. Suhteet miehiin ovat täynnä pettymyksiä. 1960- ja 1970-luvun alun radikalismi vaikuttaa Elenaan: työläisten ja naisten oikeudet nousevat aiheiksi, joiden puolesta marssitaan, kirjoitetaan ja taistellaan. Italiakin on murroksessa yhdessä koko maailman kanssa.

Lilan näemme vain Elenan silmin, ja ehkä siksi hän onkin niin kiehtova. Lila on raivostuttava, tasapainoton, raivoisa ja arvaamaton, mutta kuitenkin hän älykkyydessään kiehtoo miehet ja naiset pauloihinsa. Lila on poikkeuksellinen kaikessa, mitä hän tekee. Koko kirjan lukemisen ajan mietin, että hän on myös pahasti masentunut. Kaikkea kirja ei Lilasta kerro, sillä Elenakin kertojana tietää vain Lilan version tämän elämästä. Yhdessä vietettyä aikaa on yhä vähemmän, ja ystävyys jää sanojen varaan.

Ystävyys onkin tässä osassa entistä vaikeampaa, rakoilevampaa ja jopa lähenee vihaa välillä. Naisten välillä tuntuu olevan paljon olettamuksia, odotuksia ja jännitteitä, joita ei sanota ääneen, mutta jotka vaikuttavat kummankin elämään. Voi vain odottaa, miten sarjan viimeinen osa päättyy. Räjähtääkö kaikki?

Koin tämän osan kaikista läheisimpänä ja koukuttavimpana, vaikken ehkä uskalla tätä kuitenkaan arvottaa muuten suhteessa aiempiin kirjoihin. Upea se on joka tapauksessa. Syvällinen – vaikka viihdyttävä. Harvan kirjan suorastaan ahmii näin, ja liitänkin tämän kirjan suosikkeihini.

Helmet-haasteeseen kirjalla kuittaan kohdan #5, kirja sijoittuu vuosikymmenelle, jolla olen syntynyt. Minä käväisin syntymäni jälkeen 1970-luvulla vain muutaman kuukauden, mutta sieltä sitä alkuun ponnistettiin, joten 70-luku suoritettu!

Mieleen jäi: Napolin kaupungin rakkaudellinen kuvaus.

Matka ajassa: 1960- ja 1970 -luvut

Matka paikassa: Italia, Napoli, Firenze

Kenelle: Lue, lue, lue! Naisille tämä on suunnattu, mutta ennakkoluuloista viis! Mies, tartu kirjaan!

Miten tielleni: E-kirjana omalla lukulaitteella

Sebastian Barry: Days Without End

Päivät ovat loputtomat – ja maa on loputon, huikean kaunis sekä uskomattoman raaka Sebastian Barryn historiallisessa romaanissa Days Without End (2016). Se on kahden miehen rakkaustarina, erilainen western. 

En voinut lukiessani olla kysymättä, millaista on ollut ratsastaa läpi loppumattoman ja kesyttömän maan? Millaista on ollut yöpyä puuttomilla preerioilla ääretön määrä tähtiä loistaessa pään yllä? Millaista on ollut nähdä nälkää, tappaa ja taistella Amerikan sisällissodassa ja seurata kansanmurhaa nuoressa valtiossa, joka vielä etsi itseään? 

Kirjan päähenkilö on irlantilainen Thomas McNalty, joka pakenee suurta nälänhätää uudelle mantereelle. Lapsuuden perhe on kuollut Irlannissa nälkään, joten Thomas on maailmassa aivan yksin. Hän löytää ensin ystävän ja myöhemmin rakastetun komeasta John Colesta, jonka kanssa hän päätyy työskentelemään saluunoissa naisiksi pukeutuneina. Intiaanisodat ja suuri sisällissota vievät  miehet mennessään ja ajavat heidät kärsimään ja seuraamaan kärsimystä silmästä silmään. Rakkaus ja halu perustaa perhe uhmaa historian pyörteitä. Pariskunta päätyy ottamaan tyttärekseen pienen intiaanitytön. 

Päähenkilön seksuaalista suuntautumista ei korosteta, eikä ympäristö tunnu sitä kovin paheksuvan. Maa on nuori, naisia on niin vähän, että heteromiehetkin kääntyvät toisten miesten puoleen. Rakkaus kuvataan kauniisti ja kovin normaalina. 

Tunnelmaltaan kirja on erikoinen: Ajanlasku tuntuu olevan vasta aluillaan, koska maa on uusi– jopa neitseellinen –, sillä on helppo unohtaa, että ennen näitä päiviä sillä on jo ollut ikiaikaiset asukkaansa ja historiansa. Vanha työnnetään uuden alta pois sellaisella raakuudella, että sitä on välillä vaikea lukea, vaikka kertojaääni onkin pehmeä. 

En tiedä, miksi kirja kiehtoi minua valtavasti. Oma western-tietoisuuteni rajoittuu lähinnä elokuviin ja lapsena lukemaani Pieni talo preerialla -kirjasarjaan, joten teki mieli tutkia varsinkin Pohjois-Amerikan intiaanien kohtaloita, uudisasukkaita ja sisällissotaa enemmänkin. Luin tämän lyhyehkön kirjan loputtoman hitaasti nautiskellen sen kauniista kielestä ja maailmasta. 

En ole yksin ihastukseni kanssa, sillä romaani on useiden palkintojen ehdokas ja voittanut mm. Costa Book Awards 2016 -palkinnon. Irlantilainen kirjailija Sebastian Barry on minulle ennalta tuntematon, mutta saatan lukea häneltä enemmänkin. 

Helmet-haasteeseen liitän tämän unenomaisen kirjan kohtaan #27, kirjassa on samaa sukupuolta oleva pariskunta.

Mieleen jäi:

“We have our store of days and we spend them like forgetful drunkards.” 

Matka ajassa: 1850 -1860 -luvut

Matka paikassa: Yhdysvallat, villi länsi

Kenelle: Kaunein kirja pitkään aikaan, joten suosittelen kaikille

Miten tielleni: Kirjastosta

John Lewis, Andrew Aydin & Nate Powell: March, Book One

Aloitin vuoden nyt helposti ja mieluisasta: mustavalkoinen sarjakuvaromaani ja elämänkerta March, Book One (2013) kertoo kansalaisoikeusaktivistin  ja kongressiedustajan John Lewisin taistelusta  tummaihoisten tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolesta 1950- ja 1960-lukujen Amerikan syvässä etelässä. Kirjaa kehuttiin kovasti Goodreadsin ryhmissä, joten päädyin lukemaan itselleni melko tuntemattomasta ilmiöstä mutta äärettömän kiinnostavista historian tapahtumista. Ja onneksi luin, sillä kirja vei heti mennessään.

Miten pahaa, rasismia, takapajuisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta voi vastustaa? Lewis esittelee liikkeen väkivallattoman, mutta valtavan rohkean – jopa henkiä vaatineen – aktivismin. Gandhin esimerkkiä seuraten kansalaisoikeusliike sitoutui väkivallattomaan vastustamiseen ja oikeuksien vaatimiseen. Kirjan kerronta on yllättävän kiihkotonta ja vailla katkeruuden häivää. Epäoikeudenmukaisuudet tuodaan esille, mutta kirja ei keskity kuvaamaan uhreja – vaikka epäkohdat nostetaankiin rohkeasti esille –, vaan kertoo niiden ihmisten tarinan, jotka eivät tyytyneet olemassa oleviin yhteiskunnan rasistisiin rakenteisiin. 

Kovin pitkälle ei vielä tässä kirjassa päästä, sillä kirjasarjaan kuuluu vielä kaksi osaa. Nyt vasta käydään pienempiä taisteluita rotusortoa vastaan ja saadaan pieniä voittoja. Kirjan nimi viittaa vuoden 1963 ihmisoikeuksia puolustaneeseen marssiin ja kirja antaa ensisivuillaan välähdyksen tulevasta. Tässä kirjassa kuitenkin vasta johdatellaan kohti suurempia yhteenottoja. 

Pidin Nate Powellin piirrosjäljestä: vahvaa, elävää ja taitavaa piirrosta, joka tekee kunniaa kirjan aiheelle. Vahva suositus kaikille ja sarjakuvan ystävälle pakkolukeminen! Aion lukea koko sarjan.

Helmet-haasteeseen kirja kävisi moneenkin kohtaan, mutta valitsen sen täyttämään nyt kuitenkin kohdan #12, sarjakuvaromaani. 

Mieleen jäi:

Lewisin lapsuuden kokemukset paikassa, jossa tummaihoiset joutuivat elämään koko ajan pelon ja sorron alaisina. Sääntöjen vastustamisesta sai maksaa jopa hengellään. 

Matka ajassa: 1950 - 1960-luvut

Matka paikassa: Yhdysvallat, Etelävaltiot

Kenelle: Tämä tekee hyvää aivan kenelle vaan: uudistava ja ravisteleva lukukokemus!

Miten tielleni: Kirjastosta

Katsaus vuoteen 2017

On aika katsoa taaksepäin vuoden 2017 lukukokemuksiin ja toivottaa onnellista ja kirkasta uutta vuotta! Tämä vuosi oli osaltani runsas ja antelias: sain lukea 59 kirjaa, joista valtaosa oli – ehkäpä jo ennakkoon tiukan seulan takia – laadukkaita ja hienoja lukunautintoja. Minulle käy usein niin, että osaan arvostaa kirjaa vasta sen loppuun luettuani. Lukeminen vaatii keskittymistä, ja välillä se on jopa työlästä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei kirja voisi olla lukemisen arvoinen tai hyvä. Raskas klassikkokin usein antaa paljon pohdittavaa, jopa hämmentävän paljon pureskeltavaa, vaikkei hetkellistä mielihyvää tuokaa. Saattaa olla kliseistä, mutta lukeminen todella on ravintoa aivoille ja mielelle. Se on itsensä ylittämistä usein, ja olen haastanut itseäni tänä vuonna. Siitä olen tyytyväinen ja kiitollinen – ehkä jopa hieman ylpeä. 

Nyt siis pieni laadullinen ja määrällinen katsaus lukemaani. 

Olen lukenut, osittain Helmet-haasteen takia, monipuolisemmin kuin ennen. Olen liikkunut – jopa harpponut! – genrestä toiseen sujuvasti. Fantasiaa, kauhua, scifiä, tietokirjaa, dekkareita, uutuuksia ja klassikoita sulassa sovussa!

Kirjoistani on ollut sarjakuvaromaaneja viisi, ja näistä olen ollut erityisen iloinen. Ennen tuntematon kirjallisuudenlaji on alkanut avautua. Erityisesti Guy Delislen matkakertomukset Merkintöjä Jerusalemista ja Pjongjang ovat huikeita ja älykkäitä, joten suosittelen niitä kaikille. Runokokoelmia luin harmittavasti vain kaksi: Eeva Kilven Perhonen ylittää tien ja Antti Holman Kauheimmat runot, mutta tietynlaisina kohokohtina nekin jäivät mieleen. Novellikokoelmia mukaan mahtui yllättäen vain kaksi, joista mieleen jäi Alice Munron vaikeahko mutta loistava Jupiterin kuut. Uudenvuodenlupauksena olkoon lukea enemmän novelleja!  

Olen lukenut englanniksi enemmän kuin pitkään aikaan, josta olen todella iloinen. Kielitaitoni riittää myös kaunokirjallisuuden lukemiseen! Käytän työssäni englantia päivittäin, mutta olen aiemmin ollut arka lukemaan kovin paljon fiktiota englanniksi, koska ajatukseni on ollut, että lukunautinto menee vaikean kielen ja uusien sanojen takia. Nyt kuitenkin olen päässyt tämän ennakkoluulon ohi onneksi. Englanniksi on saatavilla paljon mahtavia kirjoja, jotka olisivat jääneet lukematta, jos en olisi uskaltanut pois mukavuusalueelta. Englanniksi luin tänä vuonna 14 kirjaa. 

Olen kuitenkin onnellinen jokaisesta käännöskirjasta ihanalle äidinkielelleni. Kirja suomeksi menee ihon alle aivan toisella tapaa. Suomi on minun tunnekieleni, ajattelun ja ilmaisun paras väline. On valtavan hienoa, että suomeksi käännetään niin hienosti! Kiitos, maailman parhaat kääntäjät! Käännöskirjoja luin tänä vuonna 30, eli noin puolet lukemastani. Suomenkielistä kotimaista kirjallisuutta taas lukemastani oli 15. 

Mieskirjailijat jyräsivät tänä vuonna naiset: naisten kirjoittamia kirjoja oli vain 20. En tosin näe tätä mies- ja naiskirjailija jakoa kovin tarpeellisena, mutta ehkä tässäkin on hyvä pitää jonkinlainen tasa-arvo tai ainakin tasapaino mielessä.

Nyt TOP 5 -lukukokemuksiin ja ehdottomasti suositeltaviin kirjoihin. Valikoin nyt monen erinomaisen kirjan joukosta mielestäni kirjat, joista nautin eniten. 

John Williams: Stoner

Hehkutettu ja kiitetty John Williamsin vähäeleinen, mutta aivan valtavan puhutteleva Stoner on loistava kirja. Stoner ja hänen elämänsä jää mieleen ja on tunnelmaltaan kovin intensiivinen. Liikutuin ja elin hänen kanssaan. Williamsin historiallinen romaani Augustus kuului myös tämän vuoden huippukirjoihin.

Hans Fallada: Yksin Berliinissä

Ehkä paras tänä vuonna lukemani kirja. Kirjan loppu salpasi hengen, enkä muista muutenkaan koskaan lukeneeni vastaavaa teosta yksinäisestä vastarinnasta. Ei helppoa tekstiä, mutta valtavan palkitseva lukukokemus.

Kate Atkinson: Hävityksen jumala

Ensimmäinen kirja, jonka Kate Atkinsonilta luen, ja heti vei kirjailijan tyyli mennessään. Ihana kirja!

Margaret Atwood: Oryx ja Crake

Oryx ja Crake avaa vahvan dystopiatriologian, jonka viimeinen osa on minulla vielä lukematta. Nautin tästä kirjasta todella. Atwood on loistava kirjailija.

George R.R. Martin: Valtaistuinpeli

Ja tämä! Taistelin vastaan, ja hieman pilkallisesti olen sivusta seurannut TV-sarjan hypetystä, mutta Jään ja tulen laulu on paras aikuisille suunnattu fantasiasarja, johon olen Tolkienin jälkeen törmännyt. Martinin luoma maailma on yksityiskohtainen, järkälemäisen kokoinen ja synkkä sävyltään. Olen edennyt sarjan toiseen osaan ja nauttinut lukemastani. Suosittelen.

Tässä vielä HelMet-haaste tältä vuodelta kokonaisuudessaan:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis (David Grossman: Sinne missä maa päättyy)

2. Kirjablogissa kehuttu kirja (The Sunlight Pilgrims)

3. Suomalainen klassikkokirja (Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu)

4. Kirja lisää hyvinvointiasi (Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien)

5. Kirjassa liikutaan luonnossa (Jon Krakauer: Into Thin Air) 

6. Kirjassa on monta kertojaa (Mats Strandberg: Risteily)

7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja (Elena Ferrante: Uuden nimen tarina)

8. Suomen historiasta kertova kirja (Anneli Kanto: Lahtarit)

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja (Ian McEwan: Pähkinänkuori)

10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis (Asko Sahlberg: Pilatus)

11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja (Antti Holma: Kauheimmat runot)

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja (Heidi Köngäs: Hertta)

13. Kirja "kertoo sinusta" (Yuval Harari: Homo Deus)

14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella (Tim Butcher: Blood River)

15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen(Sandra Brown: Mean Streak)

16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja (Colson Whitehead: The Underground Railroad)

17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista (Richard Bach: Lokki Joonatan)

18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa (Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä he tekevät)

19. Yhdenpäivänromaani (Mika Waltari: Surun ja ilon kaupunki)

20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö (Kimmo Oksanen: Kasvonsa menettänyt mies)

21. Sankaritarina (Hans Fallada: Yksin Berliinissä)

22. Kuvitettu kirja (Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira)

23. Käännöskirja (Alice Munro: Jupiterin kuut)

24. Kirjassa selvitetään rikos (Shari Lapena: The Couple Next Door)

25. Kirja, jossa kukaan ei kuole (Guy Delisle: Pjongjang)

26. Sukutarina (Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia)

27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja (Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas)

28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan (John Williams: Augustus)

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia (Kate Atkinson: Hävityksen jumala)

30. Kirjan nimessä on tunne (Gabriel Garcia Marquezin: Sadan vuoden yksinäisyys)

31. Fantasiakirja (George R.R. Martin: Valtaistuinpeli)

32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta (D.J.Salinger: Sieppari ruispellossa)

33. Kirja kertoo Intiasta (Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö)

34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt (Mika Waltari: Johannes Angelos)

35. Kirjan nimessä on erisnimi (John Williams: Stoner)

36. Elämäkerta tai muistelmateos (Katarina Baer: He olivat natseja)

37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (Stephen King: Mersumies)

38. Kirjassa mennään naimisiin (Jane Austen: Järki ja tunteet)

39. Ikääntymisestä kertova kirja (Rutu Modan: The Property)

40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä (Han Kang: Vegetaristi)

41. Kirjan kannessa on eläin (Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia)

42. Esikoisteos (Yaa Gyasi: Homegoing)

43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään (Jussi Valtonen: Siipien kantamat)

44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta (Isaac Bashevis Singer: Isäni seurakunta)

45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja (Mila Teräs: Jäljet)

46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja (Markus Zusak: Kirjavaras)

47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (Pierre Lemaitre: Iréne)

48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän (Ernest Hemingway: Vanhus ja meri)

49. Vuoden 2017 uutuuskirja (Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa)

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (Asko Sahlberg: Amandan maailmat)

Hyvää uutta vuotta ja paljon luettavaa kaikille! 

Uusi haaste ja pientä pohdintaa lukemisesta

Vielä on Internetin valtakauden aikoina paikkoja Suomenkin maassa, joissa yhteys on kovin surkea. Olisin loman kunniaksi halunnut peilata mennyttä lukuvuotta ja onnistunutta haastetta, mutta menee nyt näillä laitteilla ja yhteyksillä niin nihkeäksi, että jätän suosiolla muutaman päivän päähän kotiin palattuani.

Vuodenvaihde on lukemisen kulta-aikaa minulle: loma, uudet lahjakirjat ja yhä paisuva lukulista takaavat kirjanörtin nautinnon. Tänä vuonna minulla on loman kunniaksi paksujen kirjojen pino seuranani.

Mitä paksumpi järkäle, sen todennäköisemmin se kiehtoo minua, hidasta lukijaa. Saa nähdä, mihin asti pääsen tämän pinon kanssa. 

Pukki toi minulle myös sähköisen Booken-lukulaitteen, jota en ole ottanut vielä haltuun ollenkaan, vaikka sähköisiä kirjoja olen lukenut jo useampia. Onko jollain teistä kokemusta näistä laitteista? Ilmeisesti ainakin akku kestää puhelinta ja padia pidempään. 

Tänään julkaistiin uusi Helmet-haaste 2018! Vaikka aluksi uumoilin, jaksanko heti perään uudesta haasteesta innostua, huoli osoittautui turhaksi: mukana ollaan! Kivalta vaikuttaa uusi lista! 

Helmet-haaste hanskassa!

Tämän nobelisti Gabriel Garcia Marquezin pääteoksen "Sadan vuoden yksinäisyys" (1967) saan päätökseen vuoden 2017 loisteliaan Helmet-haasteen osaltani. Tiukoille meni, sillä jo mietin jääkö tämä viimeinen kirja puoleen väliin aivan kalkkiviivoilla. Pusersin sen kuitenkin loppuun, ja hyvä niin!

Kuten jo arvata saattaa, kirja ei ollut aivan helppoa sunnuntailukemista, mutta lukuhaasteeni sai arvoisensa päätöksen. Kirja on sellaista kielellistä ilotulitusta, outoja käänteitä ja erikoisia henkilöitä täynnä, että olo on hengästynyt ja vähän nuutunutkin. Tunnustan ja ymmärrän sen paikan maailmankirjallisuuden TOP 20 -klassikoiden parissa, mutta samaan hengenvetoon täytyy todeta, että en tule luultavasti koskaan sitä uudelleen avaamaan. Voihan siansaparo, kirja löi minut kanveesiin 6-0!

Macondon eteläamerikkalainen kylä ja sen perustanut merkillinen Buendojen suku on vertaansa vailla. Sukupolvet lipuvat - ja usein sekoittuvat lukijan mielessä. Toistuvat Arcadiot, Joset ja Aurelianot pyörivät tapahtumien pyörteissä sellaisella vimmalla, että Suosittelen todella piirtämään sukupuun, jos haluaa pysyä kärryillä kuka on kuka! Itse aloitin, mutta annoin periksi ennen puoltaväliä.

Kirja herätti minussa voimakkaita visuaalisia mielikuvia. Näin elokuvana kauniin Remedioksen taivaaseenastumisen, ruumiita kuljettavan junan ja kyläläisten unohtelutaudit. En edes yritä tulkita, mitä tällä kaikella fantasialla kirjailija haluaa sanoa.

Helmet-haasteeseen kirja kuittaa kohdan, jossa kirjan nimessä on tunne. Yksinäisyys on toistuva tunnetila läpi sukupolvien yhä oudompien vahvojen henkilöiden parissa. En kiintynyt yhteenkään hahmoon, niin outoja he yksinäisyydessään olivat.

Helmet-haasteeseen palaan vielä uudelleen, sillä on aika katsoa taaksepäin menneeseen lukuvuoteen. Huikea matka tämä on ollut! Itse olen nyt reissussa, ja yhteys tökkii vähän väliä, joten huomenna uusi blogipäivitys aiheesta.