tiistai 27. syyskuuta 2016

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja


Vesi on loputon, eikä sillä siis ole alkua eikä loppua. Se ei kuulu kellekään. Se on jatkuvassa liikkeessä ja muutos on vääjäämätön. Ihmissukupolvet vaihtuvat ja muuttuvat tomuksi. Historia kirjoitetaan uusiksi yhä uudelleen. Unohdus ja muisto vuorottelevat. Mitä meistä jää jälkeen? 

Emmi Itärannan upea esikoisteos Teemestarin kirja (2012) liikkuu ja lipuu kuin vesi. Kerronta on vahvasti hetkessä, vaikka maailmassa tapahtuu isoja muutoksia, kamaluuksia ja vääryyksiä. Miljöö luodaan pienillä arkisilla yksityiskohdilla. Ihmiskuntaa on kohdannut joitakin satoja vuosia aiemmin suuri katastrofi. Ilmasto on pysyvästi lämmennyt, vedestä on pula ja vallassa on kansalaisia sortava diktatuuri. 

Mitenköhän tämä ihanuus tuli luettua vasta nyt? Pidän dystopioista ja tämä kirja vastasi odotuksiani. Teemestarin kirjan ainoa vika on, että se on liian lyhyt. Olisin kaivannut lisää. Löydetäänkö menetetyt maat? Saako kansa oikeutta? Mikä on ihmiskunnan tulevaisuus. Emmi Itäranta, kirjoita jatko tälle tarinalle! 

Muutamia muitakin kysymyksiä jäi vastausta vaille. Meren uusi rantaviiva on ajanut ihmiset syvälle mantereelle. Kajaani on isohko kaupunki ja Kiinan eri kaupungit ovat sivistyksen keskittymiä. Miten teekulttuuri on levinnyt ikivanhana perinteenä Suomen Lappiin? Kuvittelin teemestareiden majojen, kivipuutarhojen ja vaatteiden näyttävän Japanin (vai Kiinan?) teekulttuurin toisinnolta. Vihreän teen maku oli suussani ja näin kauniit posliinit, kun luin seremonioista. Kauanko ihmiskunnan tuhoisista Hämärän vuosista on kulunut aikaa? Kuitenkin paljon on säästynyt (CD-levyjä ja muoviesineitä). Muuten maailma on kuitenkin hyvin uskottava. Pakko suositella.

Mieleen jäi: "Voisin jäädä aloilleni ja odottaa, kunnes tomu ottaisi voiton vedestä. Voisin antaa jonkun toisen kertoa tarinani, jos sitä kerrottaisiin lainkaan: jonkun, joka vääristäisi sen ja tekisi siitä tunnistamattoman ja ehkä valjastaisi sen omiin tarkoituksiinsa. -- "Voisin antaa sen tapahtua. Tai voisin yrittää jättää maailmaan merkin, antaa sille oman muotoni."

Matka ajassa: tulevaisuus joidenkin satojen vuosien päässä

Matka paikassa: Pohjois-Suomi

Kenelle: Dystopioista pitävälle

Miten päätyi minulle: Vinkki jostakin kirjallisuusblogista ja kirja kirjastosta lainana.



sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Minna Rytisalo: Lempi


"Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon."

Lukija saa Minna Rytisalon kirjassa Lempi-nimisestä naisesta kolme puolta, siivua hänen elämänsä tärkeiden henkilöiden silmin. Lempi on kirjassa kaiken keskiössä, mutta me näemme hänet kolmin eri silmin, kolmen eri kertojan näkökulmasta. Rakastunut mies Viljami, katkera kotiapulainen Elli ja kaksoissisar Sisko antavat kolme erilaista vastausta kirjan kanteenkin painettuun kysymykseen "Kuka on Lempi?" Lempi jää kuitenkin piiloon, täyttä varmuutta me emme saa. Muistikuvat ja käsitykset hänestä ovat  ristiriitaisia. 

Kirjan toiseen kysymykseen "Mitä on lempi?" kirja mielestäni vastaa. Nuori aviomies Viljami näkee vaimonsa rakastavin silmin. Hänen osuutensa tarinasta on viiltävän kaunista luettavaa. Rakkaus, menetys, muisto, tämä hetki ja sen ohimenevyys. Saavatko kaikki näin voimakasta rakkautta koskaan kokea? Kirjassa vain Viljami saa, ehkä hänen kanssaan myös Lempi. Arkinen ja loukattu Elli yrittää sitä itselleen varastaa; näkee sen enemmänkin luonnon seksuaalisena lainalaisuutena, miehen ja naisen välisenä työtoveruutena. Sisko etsii ja luulee löytäneensä, pettyy ja tyytyy lopulta siihen, mitä kohtalo tuo eteen. Hänelle lempi jää arvoitukseksi.

Lapin luonto elää ja ihmiset hengittävät, kärsivät ja rakastavat osana sitä, kohtaloonsa heitettyinä, sitä vastaan taistelevina tai sen painosta murtuneina. Lapin sota sekoittaa pakkaa ja tekee ihmisistä raunioita, huoria ja tappajia. Jokainen kokee vain oman elämänsä ja näkee toisesta vain siivun. Tunto- ja hajuaisti ovat vahvasti kirjan kuvauksessa läsnä. Kerronta tulee lukijan iholle. 

Minna Rytisalon esikoisteos Lempi on upea, kaunis ja voimakas kirja. Luin sen yhdeltä istumalta voimatta laskea sitä käsistäni hetkeksikään. Oli saatava heti tietää, minne Lempi katosi ja kuka hän oikein oli. 

Mieleen jäi: "Se oli sellaista sinä kesänä ja syksynä, että minä sain sen onnen, jota en voi ajatella enää ikinä. Sen kesän muistaminen raastaa rikki ja repii auki. Käteni tärisevät, nyrkkini sisällä on sammalta ja sieluni sisällä vapinaa, onttoutta joka ei täyty enää milloinkaan, kumisee vain ja käy kipeää."

Matka ajassa: 1940-luku

Matka paikassa: Lappi, Saksa

Kenelle: Kaunis tarina ihmisenä olemisesta ja rakkauden kaipuusta, ja tämän eteen epätoivoisesta vimmatusta ja tuhoavasta taistelusta. Tarina on kaikille.

Miten päätyi minulle: Työpaikan lukupiirin tämän vuoden ensimmäinen kirja

lauantai 17. syyskuuta 2016

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan



Voi mikä sanallinen iloittelu tuli luettua! Mihail Bulgakovin kuuluisa satiiri Saatana saapuu Moskovaan on kyllä klassikon maineensa ansainnut. Lukija joutuu välillä vetämään henkeä, sillä niin kova vauhti on tässä teoksessa. Saatana laittaa Moskovan ja kirjan henkilöt niin kertakaikkisen sekaisin, että täytyy vain huokailla hämmästyksestä ja ihailusta, että joku on osannut näin hienon kirjan kirjoittaa. Saatana saapuu Moskovaan on taidetta.

Kirjan tapahtumat kulkevat kahdella tasolla: välillä seurataan Wolandin ja hänen demonisaattueensa  sekoittamaa Moskovaa ja sen taiteilijaväkeä, välillä taas ollaan Jerusalemissa Jeesuksen ja Pontius Pilatuksen kanssa. Kirjan edetessä lukija ymmärtää Jerusalem-osuuksien olevan kirjan henkilöhahmon Mestarin Pontius Pilatuksesta kertovan kirjan tekstiä. Tämäkin on hieno esimerkki, miten taitavasti ja saumattomasti teos etenee rakenteellisesti. Kieleltään teos on huikea ja Ulla-Liisa Heinon suomennos tekee varmasti kunniaa venäjänkieliselle alkuteokselle. Mielestäni suomennoksen nimi Saatana saapuu Moskovaan sopii teokselle vielä paremmin kuin muunkieliset nimet Mestari ja Margarita. Jo nimi kutsuu lukemaan.

Luulen, että kirja on niin läpianalysoitu, että jätän sen suosiolla minua taitavammille ja oppineemmille. Jotain minäkin kuitenkin: Satiiri tämä on. Se on selvää. On helppo löytää yhteiskunnallinen ulottuvuus teoksesta ja nähdä pilkan osuvan Neuvostoliiton byrokratiaan ja absurdiin kansalaistensa alistamiseen. Kansalaisia katoaa ja päitä putoaa Wolandin käsittelyssä, ja näinhän myös Neukkulassa oli. Onko teos kokonaisuudessaan allegoria siitä? En tiedä. Teos on kieleltään ja juoneltaankin noitajuhlineen, kuutamoineen ja Margaritan ja Mestarin rakkaustarinoineen liian kaunis ehkä tähän. Teos on vähän kaikkea sekaisin ja silti hienossa järjestyksessä.

Saatana saapuu Moskovaan luo maailman, joka on lähes surrealistinen marinoitua herkkusientä pitelevine kissoineen ja vierivineen päineen. Henkilöhahmot sortuvat hulluuteen ja mieli särkyy. Lukija ei voi tätä vastaanottaa  muuta kuin nauraen. Saatana saapuu Moskovaan on hauska, pilkallinen teos. Pilkka ja nauru lienevät kaikista tehokkaimmat aseet totalitarismia vastaan, joten Bulgakov suututti monet. Ei ihme, että teos oli tukevasti kiellettyjen listalla.

Kaiken hehkutuksen jälkeen täytyy todeta, että teos ei ollut helppo lukukokemus minulle. Luin sen armottoman hitaasti. Lukiolaisena tämä teos oli minulle liikaa ja jätin sen silloin kesken.
En tiedä tarkalleen, mistä tämä vaikeus johtui, sillä kirja on oikeasti loistava. Kaiken ihailun keskellä se hämmensi minua, välillä hieman tylsistytti – jopa ärsytti – ja välillä vain toivoin sen jo loppuvan. Se oli vaativa kirja syksyni aloituksen keskelle, mutta olen tyytyväinen, että sen luin. Olo on nyt kuin olisin juonut aivan liikaa punaviiniä Wolandin juhlissa. Mutta oli kyllä hyvät juhlat!

Mieleen jäi: "Margaritan kasvoihin tuijotti kaksi silmää. Oikea silmä, jonka perukoilla kyti kultainen kipinä, porautui toisen sielun pohjiin saakka, vasen, tyhjä ja musta kuin kapea hiilikaivoksen käytävä, kuin aukko pohjattomaan kaivoon, oli täynnä pimeyttä ja varjoja." (Margarita kohtaa Wolandin)

Matka ajassa: 1920-luku

Matka paikassa: Moskova, Neuvostoliitto

Kenelle: Kaikille, jotka eivät pelkää haasteita ja tykkäävät nauraa ääneen

Miten päätyi minulle: Kirjastosta. Jouduin uusimaan kerran.


lauantai 10. syyskuuta 2016

Saatana saapuu hirvittävän hitaasti Moskovaan

Ei, en ole hylännyt blogia. Luen Bulgakovin klassikkoa hyvin hitaasti, ja loppu jo häämöttää. Työt vievät ilmeisesti parhaan teräni, sillä pystyn keskittymään ehkä viiteen sivuun ja taas ajatukset ovat muualla. On kiire ja on loputon lista tehtäviä. Tuntuu, etten saa itselleni sellaista hetkeä etsityksi, että vailla huonoa omaatuntoa vain lukisin.

Bulgakov on taidetta, eikä taide ole aina helppoa. Joten ehkä tässäkin syy, miksei valmista tule.

Lenkillä olen kuitenkin käynyt, ja tässä iloksenne – ehkä myös hieman lukemani kirjan teemaan löyhästi sopivaa– kaupungin lenkkipolkujen taidetta.